MIKSI HANKKISIN OMAN PERSONAL TRAINERIN?

 

Kaikkea ei tarvitse osata itse. Avun etsiminen ei ole heikkoutta, vaan palvelus omalle terveydelle. Uskon kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja tasapainoon. Kun keho voi hyvin ja toimii oikein, se myös tuntuu sisällä ja näkyy ulos. En usko, että kukaan tavoittelee itselleen väsymystä, voimattomuutta, ylipainoa, uniongelmia, vatsavaivoja, päänsärkyä, iho-ongelmia, makeanhimoa, nivelkipuja ja -jäykkyyksiä tai mielialan heilahteluita. Tiedän ettet pahoinpitele kehoasi tieten tahtoen, etkä ole oireidesi kanssa yksin. Jokaisen alkutilanne on jossain, ethän häpeä sitä. Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa suuntaa. Uskalla ottaa yhteyttä ja katsotaan yhdessä, mistä lähdemme purkamaan vyyhtiä!


Haluan poistaa jarrut ja esteet tavoittedesi tieltä.
Ne voivat liittyä ravintoon, palautumiseen, liikkumiseen tai sen ohjelmointiin ja määrään. Ne voivat olla myös uni- tai stressipohjaisia. Kun saamme poistettua sen, mikä eniten jarruttaa hyvinvointiasi ja edistymistäsi, pääset harppomalla lähemmäs tavoitteitasi. Autan sinua rakentamaan terveen pohjan ruokavaliolle. Tuen liikkumisen aloittamisessa ja tsemppaan tasannevaiheesta takaisin kehityksen tielle. Teen saliohjelman lihaskunnon ylläpitoon, kehitykseen tai kovaan tavoitteelliseen treeniin.


Vatsa ei ole biojäteastia
,
sinne ei kannata työntää mitä tahansa. Keho rakentuu niistä ravintoaineista, joita se saa käyttöönsä. Ravintoaineet ovat sitä, mitä me syömme. Ravinnolla on äärettömän suuri merkitys jaksamiseen ja hyvinvointiin. Voimme väsyttää tai voimaannuttaa itseämme ruualla. Helliä tai pahoinpidellä. Ruoka on myös henkinen nautinto ja sosiaalinen tilanne. Joskus yhteys omaan kehoon häviää. Mitä se pyytää tai yritää kertoa? Oletko valmis kokeilemaan ja oppimaan uutta? Oletko valmis päästämään irti vanhasta? Autan sinua ymmärtämään ravintoa ja löytämään sinulle ruokavalion hyvinvointiin.


Vahva mieli vahvassa kehossa. Uskon, että liikunta kuuluu oleellisesti hyvinvointiin. Se tukee sekä fyysistä että henkistä terveyttä. Ensisijaisesti liikkumisen tulee olla kivaa, liikkumaan tulisi olla mukava lähteä ja tauon sattuessa sitä kaipaa. Sen olisi hyvä tukea omia arkiaskareita ja vahvistaa myös kehon heikkoja lenkkejä. Tämä ei todellakaan poissulje sitä, etteikö liikkua voisi KOVAA ja TAVOITTEELLISESTI. Todellakin voi. Tässäkin tapauksessa treenaamisesta saadaan parhaat tulokset, kun ylimääräisiä jarruja ei ole.

 

Ota yhteyttä ja aloitetaan matka parempaan oloon!